Australian terrieri LEVANTERI

Lähdin 8 viikon ikäisenä Kuusamosta jonkun oululaisen suosiollisella avustuksella häkkiin suljettuna kohti Oulua ja siellä odottava uutta isäntää.  
Jossain Kaakkurin seuduilla sitten minut siirrettiin taas uudenhajuiseen autoon. Se oli minulle melkoinen shokki. Yksin häkissä oudon ukon seurassa , joka ei edes rapsuttele. Tunnin päästä olimme sitten uudessa kodissa ja alkoi ankara tutustuminen uusiin ihmeellisiin hajuihin, salaperäisiin paikkoihin ja varsinkin ukkoon. Pissakin siinä jännityksessä tuli pariinkin otteeseen, mutta sehän ei mitään haittaa kun lattioita oli runsaasti. Paljon oli tarkasteltavaa, mutta kun tuo ukon pösilö oli koko ajan kintereillä ja rakenteli jos jonkinlaisia esteitä etten pääse sohvan alle tai käsiksi miekenkiintoisiin sähköjohtoihin.

Samassa ovikellokin soi ja sisään ryntäsi joukko aikuisia ja lapsia - voihan nenä, kun pelotti. Kaikki halusivat ottaa minut syliinsä ja paijata ja huusivat niin kovalla äänellä, että taas minulta lirisi lattialle. Pöydän alle päästyäni olin jonkin aikaa turvassa ja onneksi sitten ukko rauhoitti tilanteen ja heitti vieraat ulos.
Ilta oli sitten melko omituinen. Yritin parhaani mukaan kasvattaa ukkoa kunnon koiran tavoille, mutta eihän se pösilö mitään tajunnut. Puremistakin kokeilin, muttei siitäkään ollut apua. Yöksi ukko yritti pakottaa minut yksin kuljetushäkkiini ja itse aikoi paneutua hyvännäköiseen sänkyyn nukuskelemaan. Päätin, ettei onnistu. Ja minähän kyllä keinot osasin, joten aamuyöstä ukko antautui ja otti minut viereensä sänkyyn nukkumaan. Silloin tuntui hyvältä, enkä kusaissut sänkyyn juuri montakaan kertaa.

Näin alkoi varsinainen tutustumisen aika, jossa ei ollut muuta vikaa, kuin se, että ukko oli päivät poissa eikä pitänyt siitä että ajankuluksi haukuin, ulvoin, ulostin joka paikkaan ja pureskelin mukavia asioita ja sellaisia jotka ovat kalliita. Parasta oli erikoistumiseni ukon vasempaan tohveliin. Uudet kun hankittiin niin oikeaan en vahingossakaan sotkeutunut, sillä vasen oli herkkua.

Lapsuusaikani hirmusin koettelumus sattui, kun sitten lähdimme tutustumaan ukon kesämökkiin. Voi maailma että oli ihana paikka, sai vapaasti juoksennella ulkona ja hujuhajuja oli joka puolella. Mutta sitten ukko ajoi moottorikelkalla railoon ja hänen kylkiluunsa menivät murskaksi, kuitenkin hän haalautui omin voimin mökille ja sai hälytetyksi apua. Ambulanssilla äkisti sairaalaan, mutta entäs minä. Onneksi mökkinaapurit armahtivat ja lupasivat huolehtia minusta. Taasen uuteen ja aivan uppo outoon paikkaan, eikä minkäänlaista tuttua tuoksahdusta eikä edes kuvaa ukosta.

Minähän tein uusien kasvatettavieni elämän pirulliseksi ja paskoin joka paikkaan. Minua oikein nauratti kun eräänä aamuna Hannu vei minut taas varhain ulos tarpeilleni, mutta sisukkaasti pidin kaikki sisälläni ja kun sitten pääsimme jälleen sisälle tyhjensin suoleni heidän sänkyynsä. Varppina olivat onnellisia ja ylpeitä. Kyllä se vain oli ihanaa sitten kun ajan oloon pääsin jälleen ukon luo. Kodilta se tuntui ja ukkokin näytti paksuudesta huolimatta ihan komealta.

Alkoi minunkin kavatukseni tuottaa tulosta kun aikuistuessani opin tekemään tarpeeni pihalle tai metsään ja huomasin, että kaikki ihanat tavarat joita kodissamme oli eivät olleet minua varten. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, jopa niin paljon, että kuusamolainen kasvattajani moitti minua lihavaksi. Minäkö muka lihava, se se kyllä on hirmuinen vale, korkeintaan lihavahko tai pyöreähkö tai pulleahko, siis upea, komea, pyöreäselkäinen rotukoira. Eihän minua voi sanoa lihavaksi ei ainakaan se joka on nähnyt ukon koko komeudessaan.

Parasta on kuitenkin kesäajat, jolloin kuljemme ukon kanssa vaunuinemme ympäri Suomea uusia koiria nuuhkimassa ja uusia alueita merkkaamassa. Viime kesä oli melkeinpä elämäni paras kesäkausi, sillä laskelmieni mukan ehdin haistella melkein 400 uutta ja ihastuttavaa koiran persuutta ja vain yksi oli sellainen jonka kanssa en tullut pätkääkään toimeen ,vaan aloitamme tappelun heti kun saimme vihiä toisistamme. Olen ajatellut antaa sille koiralle porttikiellon Mellajärven tapahtumiin( ukko ei vaan ole antanut siunaustaan asialle, TOISTAISEKSI) . Kai se tuo ukkokin matkoistamme nauttii ja tapaa uusia ihmisiä sikäli kuin minun palvelemiseltani ehtii. Minua välillä hiukan kismittää kun ei tuo ukko-riepu ymmärrä vieläkään kaikkia käskyjäni joita olen hänelle koettanut opettaa. No, kyllä se oppii, olenhan minä tärkein asia hänen elämässään.